03.07.2008-11.10.2010
Eihän tässä pitänyt näin käydä, eihän? Lähdettiin maanantaina Hotin kanssa Vantaalle, Coolin katoamispaikkaan, jos saataisiin edes jotain hajua minne Cooli olisi lähtenyt. Suurin epäilys oli että Cucu olisi mennyt luonnonluolaan, jonka olinpaikkaa ei kukaan tietänyt ennen kuin C katosi, ei edes paikalliset metsästäjät. Hotti jälkivaljaisiin ja hajua Coolin vanhasta huomioliivistä. Hotti otti hajun katoamispaikalta ja jäljesti melkein suorinta reittiä luolan suulle, juuri sinne minkä läheisyydestä Cooli myöhemmin löytyi. Oliko tämä vahinko vai ei, sitä en tiedä vai tiesikö Hotti todella mitä sen piti tehdä. Onhan Hotin kanssa tehty verijälkiä ja se tiesi aina valjaat päälle laittaessa mitä tehdä. Siltä se näytti myös tänään, etsiessä toisenlaista jälkeä. Luolansuita oli useampia, mutta Hottia kiinnosti vain tämä yksi jonne se olisi ollut menossa ja jonka suulla se myös haukkui useampaan otteeseen kuin kertoen jotain.
Meillä oli suuri epäilys siitä että Cooli olisi mennyt juuri tähän luolastoon. Saadessaan hajun, se voi lähteä tekemään pitkää lenkkiä, mutta tekee kuitenkin usein pistoja sen kanssa lenkillä olevan ihmisen luokse. Nähdessään riistan se nostaa aina ajohaukun, jonka avulla se on pystytty paikantamaan. Nyt se oli kadonnut teille tietämättömille, äänettömänä. Maanantaina ensimmäisenä paikalle saapunut metsästäjä epäili että luolassa asuisi mäyrä ja että sinne olisi ihan turha laittaa mitään koiraa. Jos luolaan menevä koira jäisi jumiin tai ottaisi pahasti yhteen luolassa olevan eläimen kanssa, olisi sitä täysin mahdotonta auttaa isojen kivenjärkäleitten vuoksi. Parin puhelun päästä yksi metsästäjä ilmoitti että hänellä olisi koira, joka ehkä "ajattelisi" mitä luolassa tekisi jos vastassa olisi mäyrä, joten jäimme odottamaan heidän saapumista paikalle.
Totti-jack russelin tullessa paikalle oli pienessä koirassa virtaa enemmän kuin kokonaisessa kylässä. Intoa puhkuen se lähti luolaan, eri reittejä kiertäen useampaankin otteeseen. Aina välillä koira selvästi painosti jotain eläintä, mutta mitä? Eikä edes kovinkaan kaukana, mutta kuitenkin tarpeeksi. Oletus että se olisi mäyrä, sai myös ajattelemaan ettei luolassa välttämättä olisi kokematonta koiraa enää hengissä, ja jos olisi niin kuinka huonossa/hyvässä kunnossa? Varsinkin jos koira olisi päässyt yllättämään mäyrän. Totin jo lopetellessa hommia ja omistajan pakatessa tavaroitaan kotiinlähtöä varten, kuuntelimme silti jatkuvasti luolan suulla mahdollisia ylimääräisiä ääniä. Koko juttu sai yhtäkkiä yllättävän käänteen kun luolasta kuului outo ääni ja vielä useaan kertaan, ei kuulemma ketun tai supikoiran. Parin miehen vielä tullessa paikalle, päättivät he alkaa kaivuu hommiin. Totti uudestaan luolastoon, uusi paikannus joka osoittautui jälleen kerran samaksi kuin aikaisemmilla kerroilla ja eikun kaivuu hommiin. Paikan kanssa täytyi vielä olla tarkkana, koska mihinkä tahansa ei pystynyt ylimääräistä reikää tekemään, vaan täytyi etsiä alue jossa ei niinkään hirveästi ollut kyseisiä isoja kiviä.
Luolastoon asti päästiin, jolloin Totti jatkoi taas työskentelyä. Painostetuksi päätelty eläin osoittautuikin supikoiraksi, ja työ sen luolasta poissaamiseen aloitettiin. Totti painosti hienosti supea ja toi sitä lähemmäksi aukkoa, joka loppu viimein mahdollisti supikoiran ampumisen. Tämä tosin vaati sen että yksi miehistä suoraansanottuna oli luolastossa kokonaan, kaikkea he ovat valmiita tekemään. Kun supi saatiin pois luolasta, huomattiin että sen takana oli joku, joka vahvistettiin ensin tummaksi eläimeksi, pian koiraksi ja lopulta oranssin huomioliivin kantajaksi eli Cooliksi. Supi oli siis painostanut Coolin umpikujaan vai oliko käynyt niin että Cooli oli painostanut supea ja myöhemmin huomannut joutuvansa umpikujaan, tätä kun emme tiedä. Luonnonluolilla kokemattomasta koirasta kun oli kyse, ei sillä ehkä riittänyt tieto-taito miten toimia, missään vaiheessa. Epäilys alussa oli myös suuri, uskaltaako täysin kyseisiin oloihin tottumaton koira edes mennä luonnonluolille. Tämä oli jo yksi syy miksi meinasimme keskeyttää luolan tarkaatuksen, koska niin kovin vahvasti meille yritettiin uskotella ettei tottumaton koira olisi ehkä sinne uskaltanut mennä tai jos olisi, mäyrän kohdatessa olisi ehkä voinut lyödä hanskat tiskiin. Joo olihan Cooli epävarma tietyissä tilanteissa, mutta vietin ollessa korkealla, estääkö sitä lopulta sekään - ei estänyt. Ja miten koira voisi muuten kadota kuin tuhka tuuleen, kuin mennessään luolastoon.
Luolaa täytyi taas kaivaa niin syvälle kuin vain oli mahdollista, ei kauheasti, mutta tarpeeksi. Koiran luolasta pois saamiseksi, sillä oli onneksi huomioliivit päällä, sen verran syvällä se oli. Cooli hengitti tuossa vaiheessa jo kovin raskaan oloisesti, joten sen luultiin olevan kiinni kahdessa sitä ympäröivissä kivissä. Se kuitenkin oli liikkunut vähän ja Juhan, jonka luona Cucu siis asui hetken aikaa, kutsuessa se jaksoi vielä heiluttaa häntäänsä hyvin hitaasti, ihan kuin kertoen "ihanaa, te löysitte minut!". Oksan avulla vetoköydenkoukku saatiin pujotettua Coolin huomioliiviin ja sitä kautta vedettyä pikku hiljaa kohti luolansuuta. Tässä vaiheessa tilanne alkoi jo näyttää pahalta, Cucu raahautui selkä edeltä kohti meitä, eikä enää ottanut yhtään jaloilleen. Samantien kun Cooli saatiin nostettua ulos luolasta, huomattiin ettei se enää hengitä. Elvytysyrityksestä huolimatta emme saaneet sen sydäntä enää lyömään :( Se, miten täysin terve koira, vailla yhtään puremaa menehtyy ollessaan luolastossa muutaman vuorokauden, emme vielä tiedä. Cooli selvästi odotti pelastajiaan ja taisteli viimeiseen asti luolassa, kunnes avun tullessa joutui antamaan periksi.
Suuri kiitos kaikille avussa olleille ihmisille! Käsitys luolakoiramiehistä todellakin muuttui tuon illan aikana. En uskonut että niinkin paljon löytyi avuliaita ja halukkaita ihmisiä auttamaan, ja he todellakin tekivät parhaansa. Onneksi pidimme päämme että haluamme siltikin tarkistaa luolan, oli se sitten kuinka vaikea tahansa. Iso kiitos myös Totin omistajalle, että hän halusi kaikesta huolimatta tuoda koiransa tähän luolaan, hoitaessa työnsä erinomaisesti. Kyllä niistä "ei niin hulluista" luolakoiristakin on paljon hyötyä, ehdottomasti! En edelleenkän ymmärrä miten jotkut ovat edes voineet puhua tästä koirasta ettei sillä tekisi yhtään mitään! Se oli ainut, kenet uskallettiin laittaa luolaan ilman että sieltä tulisi kappaleena myös mahdollinen koira. Eikä myöskään ollut ensimmäinen kerta Totin pelastaessa luolassa ollutta toista koiraa, tällä kertaa ei onni vain ollut myötä.
Kiitos vielä Pialle & Juhalla, että tarjositte Coolille parha
an mahdollisen kodin! Teillä Cucu sai elää sille ansaittua elämäänsä ainoana koirana, teillä se nautti elämästään täysillä. Sen viimeinen matka päättyi vain liian aikaisin, mutta ainakin se sai silloin tehdä sitä mitä eniten rakasti - metsästää.Opetit minulle paljon ja tassusi jälki lavassani muistuttaa sinusta,
Cooli - elät aina muistoissamme omana persoonana, ikuisesti.
